Teksteistä vastaa Naja, ja avustajana toimii Kärmes

lauantai 30. marraskuuta 2013

"Sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La"

Kertauksen vuoksi hallituksen rakennepaketti, jotta provosoidut yhtä paljon kun minä.

Aikuisten hammashoidon tasoa heikennetään, ihan tosi, kamala muutos, ettäs kehtaavat. Tähän asti kun se on ollut tasokasta ja toimivaa, niinkuin muutkin kunnan terveyspalvelut. Hitto vie, se on ollut heikkoa pitkään, eikä pelkästään aikuisilla. Itse kävin kouluni 90-luvun laman aikaan, ja (yllättävää kyllä) hammashoidossa säästettiin. Tuloksena minulla on terveet ja kauniin persoonalliset vinot hampaat. Tosin eivät niin vinot, että olisin raudat saanut. Älyän olla katkera tästä rauta-asiasta tietysti vasta nyt. Ystävättäreni, jonka suu oli varsinainen kasa erikokoisia valkoisia palikoita, joutui kymmeneksi vuodeksi rautahelvettiin. Nyt hänellä on upea tasainen hammasrivi ja hänen ei tarvitse pelätä nauramista kuvanottotilanteissa. Pointti oli kuitenkin se, että köyhillä, eikä edes kaikilla työssäkäyvilläkään ole varaa edes hammastarkastukseen yksityisellä puolella. Kunnallisella sitä ei saa käytännössä koskaan, koska reiänkin paikkaamista joudut odottamaan vuosikausia, ellet satu asumaan vankeinhoitolaitoksessa (asiakaspuolella).

Maakuntakirjastoja aiotaan karsia. Ensin puhutaan siitä, että kirjastoista tehdään maksullinen palvelu ja kun se ei vielä ole mennyt läpi, niin otetaanpa ne kokonaan pois. Tässä mennään jo niin röyhkeään suuntaan köyhien kyykytyksen suhteen, ettei ole tosikaan. Mitä seuraavaksi, peruskoulu maksulliseksi? Kirjasto on nykyään lähes ainoita asioita ilmaisen koulutuksen ohella, jossa ihmiset ovat tasaveroisia lähtökohdista huolimatta. Voi jumalan pyssyt, sanon minä. Tämähän on melkolailla samaa sarjaa kuin se. että ammattikoulujen ja lukioiden määrä vähenee. En usko, että tässä on kyse pelkästään kysynnän ja tarjonnan laista.

Vanhusten laitospaikkoja vähennetään ja vanhukset siirtyvät kotihoitoon. Voiko tähän enää edes sanoa mitään? Tässä vaiheessa joudun korjailemaan kirjotusvirheitä tekstistä jatkuvasti koska olen niin perkeleen kiihtynyt ja kyrpä otsassa tästä aiheesta. Eikö parempi vaihtoehto olisi, että siihen ikään tultuaan kun ihminen hoitoa tarvitsee, niin olisi vienti piikille? Niinhän eläimillekkin tehdään ja se on inhimillistä. Vanhustenhoidon vähentäminen millään tasolla ei ole. Tässähän sitä säästöä tehtäisiin.

Päivähoitomaksuja korottaa hallituksen mukaan maltillisesti siten, että korotus painottuu suurituloisiin. Päivähoitomaksuja voitaisiin korottaa suurituloisilta.

Työttömälle voitaisiin tarjota työtä myös yli 80 kilometrin päästä. Päivittäinen matka-aika ei kuitenkaan saisi ylittää joukkoliikenteessä yli kolmea tuntia. Tämä siis luultavastikin tarkoittaa kolmea tuntia per suunta.


Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta löytyy Hs:n sivuilta

 Ps: KUUNTELE jos et ole jo kuunnellut, Paleface, Helsinki - Shangri-La

lauantai 16. marraskuuta 2013

Köyhät syntiset osa 2


"Merja Ailus valittiin Kevan johtoon, vaikka lukuisilla hakijoilla oli korkeampi koulutus ja parempi talousalan työkokemus, kertoo Iltasanomat. - Hän ei ole sellainen, joka pikkujuttuihin puuttuu, vaan on suurten linjojen nainen. En usko, että hän on yksityiskohtia hirveästi miettinyt ja ajatellut, että ihmiset hoitavat hommansa, tuttava sanoo."

Lehdet provosoivat, keltainen lehdistö varsinkin. Se kuuluu asiaan kun halutaan mahdollisimman huomiota herättävät jutut jotta ihmiset ostavat lehden ja saavat kauhistella mitä maailmalla tapahtuu. Itse en rahojani tähän sijoita, mutta työpaikalla tulee luettua iltapäivälehdet, ja tämä juttu on juuri niin kuvottava kuin vain kuvitella saattaa. Lehti on kirjoittanut jutun niin, että kaltaiseni helposti räjähtävät ihmiset todella provosoituvat. Mutta ihan oikeasti, tuo auto, tuo asunto.. käyn ylikierroksilla kun ajattelenkin tätä. Samaan aikaan kun Merja Ailus ajaa avo-Bemarillaan ja asustaa Skattalla 250 000 euron remontin vaativassa edustusasunnossaan (vaikka onhan se on ihan kohtuullista, eihän kylpyhuoneessa käytetty edes marmoria..), meikäläiset koettavat jotenkin selviytyä arjesta alati yksityistettävien ja kallistuvien peruspalveluiden viidakossa ja maksaa tuhannen euron vuokria lähiökaksioissamme. Sitäpaitsi, moniko johtaja enää edustaa kotonaan? Järjestetäänkö pomojen kotona vielä edustuspäivällisiä? Uskon vakaasti että ne ajat ovat ohi.

Ja mikä pahinta, tämä ei ole Keva ei ole mikään yksityinen raharikkaiden monopoli, vaan kaiken tämän maksamme me, veronmaksajat.



tiistai 12. marraskuuta 2013

Köyhät syntiset osa 1

Viime aikoina mediassa on ollut pinnalla Töölöläisten hätä asuntojensa arvon laskusta kun naapurissa on "narkkaritalo". Kyse on Sininauhasäätiön tukemasta avustetusta asumisesta pitkäaikaistyöttömille nuorille. Kyseessä ei siis ole mikään päihdeongelmaisten asuntola, vaikka toki tällaiset asiat ruokkivat toisiaan. Ihmisiä tuntuu kuitenkin huolestuttavan pääasiassa talon hyvä sijainti Helsingin Ruusulankadulla, jossa asuu kunnon ihmisiä (joku ihan oikeasti kommentoi näin). En ole kuullut juurikaan kommentteja siitä, miten paha tilanne ylipäätään on, se että työttömyysprosentti on korkea, ja kasvaa kokoajan.

Pahin julkaisu aiheesta oli Perussuomalaisten (olisitko arvannut?) kansanedustaja, komisario Tom Packalenin puheenvuoro Uusi Suomi-julkaisussa. Tämä mies haluaa nämä narkkarit pois silmistä häiritsemästä ja pelottelemasta naapureitaan. Tueksi mielipiteelleen poliisimies esittää tilastot kuinka usein virkavalta on talossa vieraillut. Ettei vain tieto siitä ketä talossa asuu alentaisi kynnystä tehdä ilmoitusta siitä miten kovalla musiikki soi..

Itseäni raivostutti eniten se välinpitämättömyys jolla Packalen sekä useat kommentoijat suhtautuvat todellisiin ongelmiin. "Mitä järkeä on yhteiskunnan varoilla kustantaa heille turvaton ryyppy- ja huumekämppä?" Mitä niillä yhteiskunnan varoilla sitten pitäisi tehdä? Ostella lisää torkkupeittoja kansanedustajille? Perussuomalaiset paasaavat siitä miten Suomessa hyysätään maahanmuuttajia ja jätetään syntyperäiset suomalaiset vaille apua. Tässä on jotakin mitä meikäläisen aivoparat eivät ymmärrä..

Tässä vielä aiheesta `Jaken`kommentti IS:n sivuilta: "Kertokaas kukkahattutädit sun muut asian puolustajat ne oikeat faktanne, joilla perustelette, että tällainen johtaa mihinkään hyvään? Kyllähän se nyt vaan on niin, että narkkarin tai muun päihderiippuvaisen pitäisi ensin pystyä olemaan ilman kamaa ja opetella normaalia elämää, ensi alkuun mahdotonta olla missään ihmisten keskellä, ehkä sitten joskus kuiville pääsemisen jälkeen pitäisi tollasia kokeiluja tehdä." Ihmisten keskellä? Voi helvetti, oikeasti.

Narkkarit, juopot, sekakäyttäjät, väkivaltaiset ihmiset ja vaikka ketkä aiheuttavat valtavasti pahaa. Näitä kuitenkin löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, kaikilta asumisalueilta ja riippumatta lähtökohdista, jokainen raitistunut on suuri säästö yhteiskunnalle.

Ps: Mä varmaan jatkan myöhemmin, persut on yks mun lempiaiheista!


maanantai 11. marraskuuta 2013

Most amazing make-up makeovers!

Mua on aina huvittanut se, miten miehet kuolaavat ja naiset ihailevat Hollywood babeja. Lehdissä, bussipysäkeillä ja vaikka missä törmäämme toinen toistaan upeimpiin naisiin. Samalla kun heput katsovat kieli pitkällä ja mimmit vetävät vatsaa sisään ja tuntevat kenties epävarmuutta, minun tekisi mieleni sanoa että luultavasti tyttö on oikean meikin, stailauksen ja hyvän kuvaajan jälkeen kauniimpi kuin useimmat Hollywood neidot. Nuoren ollessa kyseessä, edes photoshoppia ei juuri tarvita. Millä saan ihmiset uskomaan tämän? Tuskin millään, koska ihmisellä (minulla ainakin) on jokin vaistonvarainen tarve tuntea epävarmuutta ja vähätellä kehuja.

Katsokaapa vaikka näitä:



                                      Tavallisia naisia, minusta aivan yhtä kauniita kuin 

                                         Pamela tai Sophie Vergera

Loput kaunottaret löydät täältä: julkkikset ja tavalliset tytöt

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Esittely

Tämä on nimetön blogi, ja minä olen haamukirjoittaja. (En tietenkään oikeasti ole, sana vain miellyttää minua kovasti). Kutsun itseäni tässä blogissa nimellä Naja N, koska minulla ei ole rohkeutta kirjoittaa omalla nimellä. Lienee ilmeistä, että pidän kirjoittamisesta, mutta inhoan useimpia rönsyileviä "lifestyle" blogeja joissa kuvataan seitsemässätoista eri kulmassa croisantti jonka on syönyt lounaaksi ja sen jälkeen saman verran kuvia omasta muikeasta ilmeestä. Sisustaminen on ihanaa, mutta jos tiskipöydän uutta haarukoiden kuivaukseen tarkoitettua design esinettä kuvataan taas sivukaupalla, ärsyynnyn ja hyväkään kirjoittaja ei saa minua jatkamaan eteenpäin. Kuvatkaa kokonaisia huoneita prkl!

Muutamia muotiin keskittyneitä muotiblogeja suorastaan rakastan, esimerkiksi ihana Nelliinan vaatehuone, joka on kirjoitustyyliltään vailla vertaa. Ja ne asut.. huikeaa. Myös Colour me! on valloittava herkullisine väreineen ja sympaattisine kirjoituksineen. Mungolife taas tarjoaa kiitettävästi päivän asuja, tosin mielestäni liikaa kuvia yhdestä ja samasta, mutta tyylivinkkejä hakevalla suosittelen vilpittömästi.  Niin ja tietysti meikkauksen jumalatar Saara Sarvas, mitäpä tekisin ihman häntä? Usein provosoin itseäni lukemalla myös Hommaforumia ja politiikkojen blogikirjoituksia. Myös Vauva ja Kaksplus lehden keskustelupalstat ovat hykerryttävän hauskoja kun kaipaa piristystä tylsään päivään. Murhainfosta, menetelmät vanhoista teloituksista ja kidutusmenetelmistä, sarjamurhaajista, eri uskonnoista, mielisairauksista ja niiden hoitokeinoista sekä National Geographicista löytyy älyttömän kiinnostavia juttuja ja upeita kuvia.

Siinäpä nettihommista.

Inspiraationani on toiminut jo pitkään ite puin blogi, jota lukemalla piristyn ja hekotan usein vedet silmissä. Olen nimittäin äärimmäisen kova valittamaan. Koen sen kuitenkin oikeudekseni demokraattisessa (hah!) ympäristössä, ja sitäpaitsi yritän tehdä kaikkeni asioiden puolesta joita pidän tärkeinä. Voisin kuvailla itseäni ehkä vihaiseksi maailmanparantajaksi. Jos olisin käärme, olisin mielelläni puffadderi tai silmälasikäärme. Käärmeiden lisäksi muutkin villieläimet kiinnostavat.

Kirjoittamisesta sen verran, että jätän sen muodin ja lifestylen sekä sapuskat muille ja keskityn itse purkamaan sydäntä ja mieltä siitä mitä tapahtuu nyt.


                                            Kuva: Google